Raivokohtauksia.

Luen aika paljon muitten au pairien blogeja kun ne tällä hetkellä kiinnostaa niitten samanlaisen elämän tilanteekin takia jo. Mut joo yhessä niistä kerrottiin au pair vuoden jälkeen millasta oli ja yks asia pomppas silmille. VÄLILLÄ VAAN TUNTUU ET OIS YKSIN HUOLTAJA ÄITI JO TÄSSÄ IÄSSÄ! Ja se on kyllä ihan totta!

Mikään työ ei oo aina kivaa, on huonoja ja hyviä hetkiä. Ja tällä hetkellä rakastan olla täällä tän perheen kanssa. Mut en usko et kukaan tekis tätä ikuisesti! On kuitenki sellasiakin hetkiä, että lapsi menettää hermot keskellä tietä ja saa huuto kohtauksen heittäytyy maahan potkimaan ja kiljumaa/huutamaan/itkemään ja yrität vaan kiltisti hymyillä autoille ja raahata sitä lasta samalla pois siitä..ja että oot menossa kahen alle 4 vuotiaan lapsen kanssa ulos ja hissi on rikki... asutte 5 kerroksessa... rattaat on pakko saada mukaan, kun ei päästä elävänä muuten puistoon, huutokohtausten sun muitten valitusten ja itkujen takia! No ei muuta kun uhkarohkeena rappusiin... rattaat kainalossa piät alle 2 vuotiaan kädestä kiinni ja yrität samalla vielä selittää 3.5 vuotiaalle lapselle, että mene nyt varovasti ja odota meitäkin!!! Onneks kuitenkin selvittiin hengissä! :) Sun muuta ihanaa ja ei niin ihanaa.

Kyllä vasta painona on myös se, että pieni napero tulee ottaa sinuu kädestä ja viesiut leikkimään leegoilla tai tulee vaan ja halaamaan sinnuu ilman mitään ihmeellistä syytä! :) <3 (ja se sulattaa siun sydämmen ja mietit miten ikinä voit jättää tän pirpanan ja alkaa opiskella)

Niin ei tääkään aina oo hohdokasta, vaikkakin on loppujen lopulta aika palkitsevaa. :D